Sarvipöllöiltamia

Tällaisina syksyisinä iltoina ei vain voi olla parempaa tekemistä, kuin laittaa sarvipöllöpyynti pystyyn kotipihaan. Pyyntipäiviä on tähänmennessä takana kahdeksan ja niiden aikana on saatu yhteensä 11 sarvipöllöä kiinni ja renkaisiin - ainoatakaan kontrollilintua ei ole meidän kohdallemme osunut. Ennätys on neljä lintua illassa ja samana iltana oli yhtäaikaakin kaksi lintua verkossa. Pyyntiaika on vaihdellut neljästä kuuteen tuntiin.

Sarvipöllöt ovat tähänaikaan vuodesta vahvasti liikekannalla kohti Keski- ja Etelä-Euroopan talvehtimisalueita ja niitä saa suhteellisen helposti kiinni. Meidän verkkoihimme on osunut niin tämänvuotisia poikasia, 2kv lintuja ja myös sitä vanhempiakin yksilöitä, naaraita enemmän kuin koiraita. Ikä määritetään petolinnuilla yleisimmin siipien sulkasadon ja kuvioinnin perusteella, jokaisella lajilla on omat yksilöllliset tuntomerkkinsä joihin huomio kiinnitetään. Meillä on tekeillä kattava iänmääritysohje pöllöille ja haukoille, saanemme joillekin lajeille ohjeet tänne blogiin jo suhteellisen pian ja lisää tullee talven aikana.

Sarvipöllöt, kuten taisin eräässä aiemmassa postauksessakin (Haukkaa otusta) jo kertoa, ovat vähän ikäviä käsiteltäviä aktiivisuutensa johdosta ja erityisesti niiden irroittaminen verkoista on välillä painajaismaista kahdestakin syystä. Ensimmäiseksi ne tuppaavat sotkeutumaan niin pahasti, että turhan usein joutuu turvautumaan saksiin että lintu saadaan inhimillisessä ajassa irroitettua. Toiseksi ne kynsivät ja purevat ikävän paljon ja täten vaikeuttavat entisestään irroitustilannetta. Olen jälleen kaikessa itsekkyydessäni hyvin tyytyväinen, että Mikko kokeneempana verkonkäsittelijänä usein suorittaa irroittelun ja saa ne kipeimmät hitit omille käsilleen ja minä puolestani säästyn. :D Kun sarvarin saa syliin, se on aika helppo pitää aisoissa, vaikka joillakin yksilöillä se nokkakin käy silti tiuhaan ja kaikesta yritetään saada kiinni. Kivoja kiukkupusseja kuitenkin, luonnetta ainakin piisaa.

Tulevista postauksista voisin vinkata noiden iänmääritysjuttujen lisäksi, että tulossa on mm. mehiläishaukkaemo-juttuja, kesän kuvausreissujen kokoomia ja syksyn pönttöhommia.

Ruskosuobroilereita ja pääsky-pacmaneita

Tänään käväistiin tuossa 'kotijärvellä' viimeistelemässä ruskisrengastus. Mikko siellä käväisi ensimmäisen kerran reilu viikko sitten katsomassa mikä on tilanne ja silloin osa kaikkiaan neljästä poikasesta oli vielä niin pieniä, että yksi jäi ilman lukurengasta ja yksi ilman sekä alumiini- että lukurengasta. Nepä siis käväistiin laittelemassa lapsille kinttuihin.

Oli kyllä tihein kaislikko missä minä olen tähänmennessä rämpinyt, paikoin oli hyvä jos puolikin metriä näki ympärilleen. Pesä oli rakennettu lakoontuneiden kaislojen muodostaman kohouman päälle ja pesän taso oli meitä jossain vyötärönkorkeudella ja sielläpä poikaset hulppeasti kököttelivät. Eipä pääse äkillinen tulva yllättämään ja kastelemaan näitä lapsia.

Ei noista lintulapsista vain saa tarpeekseen, aina käyn sen saman "awwn miten ihania ja suloisia"-vaiheen läpi kun pesälle mennään oli laji mikä hyvänsä. Ruskislapset ovat mielestäni etenkin tuossa untuvaisessa 'broilerivaiheessa' jotenkin vielä erityisen kauniita, en tosin osaa selittää miksi... Josko kuvat selittäisivät puolestani.

Ruskisten jälkeen lähdimme tsekkaamaan Vesilahdelle kottaraispöntöissä pesiviä tervapääskyjä. Kahdesta ennestään tiedossamme olleesta pesinnästä Mikko rengasti molemmista kaksi poikasta. Tervapääskyt ovat myös mielenkiintoisia otuksia; liki koko elämänsä lentäen viettävän linnun rakenne on jännittävä, kun jalat ovat hyvin lyhyet ja voimattomat ja siivet valtavat. Tervapääskyn ruokavalio koostuu lentävistä hyönteisistä ja sitä varten sillä on aika mitättömän näköinen nokka, mutta aivan valtava suu. Harmi että minulla ei satu olemaan havainnollistavaa kuvaa noiden aukinaisesta kidasta, mutta mieleen tulee lähinnä pacman ja jos joku on sarjaa katsonut, niin South Parkin kanadalaiset. :D

 Noiden kahden pesällisen kihlaamisen jälkeen päädyttiin mielenkiinnosta tsekkaamaan kolme muutakin vieressä olevaa kottaraispönttöä ja jokaisessa oli tervapääskyemo joko munien tai vastakuoriutuneiden poikasten kanssa. Oli aika jännittävä, mutta tietenkin iloinen havainto, että ne pesivät noin hyvin kottaraispöntöissä. Täytynee käydä muitakin pönttöjä kyseiseltä alueelta vielä läpi samalla kun palaillaan rengastelemaan nuo kolme pesällistä.

Ruskislapsia

Eilen oli taas ruskosuohaukkareissua tiedossa. Samanmoista meininkiähän se oli hyvin pitkälti kuin viimekerrallakin, tosin sillä erotuksella että ruskiksen pesä poikasineen peräti löytyi!

Saatiin eräiltä pesäkaislikon tuntumassa asuvilta venettä lainaksi, johon iskettiin Harrin sähköperämoottori (on muuten kätevä ja hiljainen peli!) ja eikun matkaan. Vene oli kohdekaislikkoon nähden 'väärällä' puolella niemeä parkissa, joten hurruuteltiin hissuksiin koko kapea, mutta pitkä niemi ympäri. Jos vene olisi ollut toisella puolella, olisimme päässeet muutaman kymmenen metrin liikahtamisella veden poikki.. Noh, tälläkertaa näin. Eeikä se sinänsä haitannut, veneily on ihan mukavaa ja saattaahan siinä löytyä vaikka kuvattavaakin matkalla! Kuikkapari pyörähteli jonkunmatkan päässä kun lähdimme rannasta liikkeelle, mutta muutoin lähinnä silkkiuikkuja, kalatiiroja sekä harmaa- ja kalalokkeja hääräili poikasineen paikalla. Kauempana järvellä istuskeli kivellä myös yksinäinen merimetso.

Harmaalokki. Tässä on värit jotenkin ihan poskellaan, mutta olkoot..

Järvellä tuuli sen verran, että kuvaaminen oli aika haasteellista veneen keinuessa laineiden mukaan. Viime reissulla oli vallan tyyntä ja kuvaaminen onnistui varsin näppärästi. Kyllähän nytkin ihan ok ruutuja tuli, mutta joukossa oli niitäkin jossa näkyi vain kiveä ja linnun jalat sen seisoessa kivellä tai vaihtoehtoisesti pelkkä päälaki. :D Eipä tuossa keinumisessa olisi monopodikaan juuri auttanut, kun alkuun ehdin harmitella että olin taas jättänyt sen ottamatta mukaan.

Pääsimme siinä sitten kaislikolle ja lykättiin jostakin kohtaa vene kaislojen sekaan, jätkille kahluuhousut jalkaan ja menoksi. Minä jäin taas kiltisti venevahdiksi pyörittelemään peukaloitani. :D Ja toisaalta ihan hyvä että jäin, pesä löytyi ihan hyvänkin matkan päästä siitä mihin veneellä jäätiin, joten soudin sitten veneen lähemmäs. Ha, olen soutanut ties koska viimeksi, mutta ihmeen nöyrästi vene meikäläistä totteli! Parkkeerasin sen lähemmäs pesäpaikkaa, eikä paljon lähemmäksi olisi voinut päästäkään. Harri naureskeli että vetääkö hän veneen vielä siihen pesän viereen, ei nimittäin jäänyt minulle montaakaan metriä talsittavaksi kaislikossa, hyvä jos viisi..

Kahluusaappaat jalkaan ja pesälle! Viisi komeaa poikastahan siellä möllötti. Neljä niistä oli kuulemma ottanut samantien hatkat kun Mikko oli pesälle sattunut, nämä kun välillä lähtevät räpeltämään kaisloja pitkin karkuun kun kokevat että heitä uhataan. Kaikki kuitenkaan saatiin talteen. Mikko rengasti ne sekä alumiinirankaalla että muovisella lukurenkaalla. Lukurenkaat ovat mielettömän käteviä, niillä saa paljon todennäköisemmin linnusta kontrolleja kun tarvitsee vain lukea esim. lennosta renkaan lyhyt (tavallisesti 3-4 merkkiä) kirjain-numeroyhdistelmä. Tällöin lintua ei tarvitse pyytää kiinni lainkaan ja se on toki aina hyvä juttu.

Poikaset saatiin rengastettua, mitattua ja punnittua. Sitten alkoi jännä vaihe - poikasten saaminen jäämään pesään, että saan otettua muutaman kuvan. Olosuhteet olivat aika karmaisevat, valo tuli suoraa vastaan, eikä poikasten pakoherkkyyden takia siellä voi paljon lähteä rämpimään ja kiertämään paremmalle puolelle. Niillä olosuhteilla mentiin mitä oli suotu. Vaikka "eipä tässä vuoden luontokuvaa ollakaan ottamassa", kuten meillä on tapana aina sanoa, kun ollaan napsimassa lähinnä tällaisia 'dokumenttikuvia' ja jotakin mitä laitella vain blogiin näytille. Ja tarkoittaen tietysti sitä, ettei se ole niin justiinsa, vaikka aikaansaatu kuva ei paras mahdollinen olisikaan. Onneksi pesä on sen verran matalalla kaislikon suojassa, ettei aurinko päässyt ihan täysillä polttamaan kaikkia valkoisia ja luomaan kaisloista hyvin häiritseviä varjoja. Ihan kelvollinen ja havainnollistava ruskiksen pesäkuva, etten sanoisi.

Kuvat saatiin otettua ja hissukseen hipsittiin se huikea viisi metriä takaisin veneeseen poikasten jäädessä kiltisti pesään. Eikä sitten muuta kuin leveät hymyt naamalla takaisin rantaan. Viisi poikasta on aika hieno määrä ruskosuohaukalle ja mikäpä sitä enemmän lintumiehiä ja -naisia hymyilyttäisi kuin tuommoinen kasa ruskislapsia.

Kalalokinpoikasia.

Paluumatkalla napsittiin muutamia lokkikuvia, niin poikasista kuin aikuisistakin. Yritettiin tiirailla josko merimetsoa vielä näkyisi, ja näkyihän se. Veneen nokka sitä kohti, mutta eihän me päästy lähellekään. Paitsi sain yhden väärintarkentuneen lentokuvan, oi onnea! Tai sitten ei. Mutta eipä sekään jaksanut kauaa harmittaa, kun Mikko kiikaroi meille uuden kohteen kun yksinäinen pikkulokki istui jonkunmatkan päässä kivellä. Hissuksiin liu'uteltiin venettä lähemmäs ja saihan siitäkin muutaman räpsyn otettua. Aallokkoa oli jonkunverran ja pikkuista soutuvenettä laineet keikuttelivat aika tavalla tehden kuvaamisesta taas jännittävää, eikä millään kovin positiivisella tavalla.

Niiin nätti pikkulokki kaiken sinisyyden keskellä. :D

 Pikkulokki otti hatkat ja mekin päätimme jatkaa matkaa rantaa kohti. Lokki tekikin vain pienen kunniakierroksen ja laskeutui sitten samoille kiville joilla se aiemminkin istui. Eipä sitä lähdetty enää häiritsemään, muutamat kuvat saatiin ja sillä hyvä. Ennen rantaa lahdella oli edelleen samat kuikat, mutta niistä en saanut oikein mitään julkaisukelpoista kuvaa aikaiseksi. Vaikka en kyllä rehellisesti voi sanoa pitäväni tämän postauksen muistakaan kuvista. Mutta koska pelkkää tekstiä on tylsä lukea, niin itsekriittisyyteni on pakko joskus taipua. Mutta silti en kykene laittamaan tänne ihan susirumia kuvia, tuollaiset tylsät 'no jaa'-kuvat vielä menettelevät.

Seuraavaan postaukseen yritän kuvien osalta tsempata taas~

Emopyyntejä ja veneilyä

Viimeaikaiset lintupuuhamme ovat keskittyneet lähinnä hiirihaukkojen emopyynteihin ja ruskosuohaukanpesien etsintään.
Tähän mennessä hiirihaukkaemoja on saatu kiinni neljä kaikkiaan viidestä yrityksestä ja hommat jatkuu. Valitettavasti en voi juurikaan kirjoitella pyynnistä itsestään, joten vähän jääpi tyngäksi tämä nyt. Vaikka ei kovin suuri Sherlock tarvitse ollakaan tietääkseen kuin noita pyydetään, en halua olla avustamassa ties minkälaisten tyyppien puuhasteluja (kyllä se muinainen petolintuviha edelleen kitkuttaa tässä maassa, valitettavasti) kertomalla kuinka se tehdään, jos jotakin vinkkejä etsiessään tähän blogiin päätyvät.
Mutta jos nyt edes kuvia hiirihaukkaemoista, vaikka sen kummempaa kertomusta tähän nyt ei olekaan. :)

"Hyvästi ja heihei!"

Eilen käväistiin ruskosuohaukkareissulla Mikon ja Harrin kanssa. Keli oli vähän harmaa etenkin alkuunsa, mutta onneksi ei juuri satanut, mitä nyt piiikkuisen ripsautti yhdessä vaiheessa mutta sekin sade kuivahti samantien kokoon kun pakkailin varunvuoksi kameravehkeet reppuun suojaan. Loppuakohden aurinko paisteli pilvien takaa nätisti, ei liian kirkkaasti vaan aikalailla optimisti mitä kuvaamiseen tulee.

Kalalokki

Tarkoitus oli käydä kolmella ruskispaikalla ja toivoa parasta. Veneellä olimme luonnollisesti liikkeellä. Itse niin kovin reippaana kaislikoiden koluajana jäin istuskelemaan veneeseen, kun jätkät rämpivät pesää etsien. :D Olihan mullakin kahluusaappaat mukana jos he pesän löytäisivät niin pääsisin sinne kuvaamaan ja noin, mutta etsimään en tällä kertaa ryhtynyt. Tekosyynä heitettäköön, että ei ollut porkkia mukana (Mikollakin vain pihasta mukaan repäisty aurauskeppi) ja kokemattomampana ja ilman tukikeppejä olisin siellä turvallani jatkuvasti
eikä minusta olisi järin suurta apua muutenkaan. :D Joten siis pääasiassa kulutin aikaani veneessä yrittäen kuvailla ympärillä pyöriviä sudenkorentoja ja silppuamalla kaisloja. Kauheaa, kylläpäs taas hävettää oma hyödyttömyyteni...

Muuttavia kuoveja.

Kovista yrityksistä huolimatta ruskosuohaukkoja ei kuitenkaan löytynyt muuten kuin tuhoutunut munapesä, mutta reissu oli siitä huolimatta varsin mukava. Järvellä on totta kai kaikkea oheiskuvattavaa ja rauhallinen veneilykin liki tyynellä järvellä on itsessäänkin jo rentouttavaa. Kuviin eksyi pääasiassa harmaalokkeja, kalalokkeja, kalatiiroja, silkkiuikkuja, sinisorsa ja telkkiä. Rantasipejä viuhtoi ohi muutamaan otteeseen ja västäräkin poikasia ja aikuisiakin pyöri rantakivillä muiden joukossa.Yli lensi myös vajaan sadan kuovin muuttoparvi.

Harmaalokeilla oli poikaset eräässä pienessä saaressa, jonka ohi veneellä ajelimme kun siirtyilimme ruskosuohaukkakaislikolta toiselle. Tulevat hyvin lähelle lentelemään ja varoittelemaan. Harmaalokkien varoitusääni on ihana, sellainen pehmeä 'awawawa' ja sitä tuleekin aina kilpaa matkittua Mikon kanssa ja naureskeltua kun se kuulostaa niin hauskalta. :D

 

Kun päästiin takaisin rantaan, käytiin kurkkimassa olivatko aiemmassa postauksessa esittelemäni sarvipöllönpoikaset vielä maisemissa ja löydettävissä. Siellähän ne edelleen möllöttelivät ja tuli niistäkin vielä muutama räpsy otettua. Tämä kuvissa esiintyvä yksilö kökötti erityisen alhaalla, siinä missä muut istuivat korkeammalla ja oksien suojissa niin, että niistä ei juuri kuvia saanut. Kyllähän ne kasvaneet ovat viime näkemän, maski alkaa kirkastua mustasta ruskeaan ja siivetkin alkavat näyttää jo pöllön siiviltä eivätkä vain nukkaisilta lärpäkkeiltä. Kovasti siellä yritettiin naamioitua kapeaksi oksaksi, mutta eipä noita vaikea ole hyvästä naamiotimusyrityksestä huolimatta oksilta bongata. Emokin siinä kävi pyörähtämässä, mutta ei tälläkertaa jaksanut vaivautua edes huutelemaan törkeyksiä, kaipa sekin oletti että poikaset naamioituvat sen verran hyvin etteivät hurjat kaksijalkaiset niitä löydä ja pistä poskeensa. :D Vaikka ovathan nuo kieltämättä aivan syötävän suloisia...

Haukkaa otusta

Kun pöllörengastukset on suurimmiltaosin saatu nippuun, jatkuu homma haukkarengastuksilla. Viimepäivinä on siis pääasiassa kierrelty rengastamassa kana- ja hiirihaukanpoikasia. Kihlasin tuossa myös pari leppälintupoikuetta ja tänään vielä poikueellisen sarvipöllöjä pitkästä aikaa.

Hiirihaukanpoikaset

Mikkohan meistä siis kihlaa nuo isot haukat (ja muut pöllöt kuin varpus- ja sarvipöllö), itsellä ei riitä ainakaan vielä kantti kiipeillä moneen kymmeneen metriin puihin, vaikka olenkin taas päättänyt harjoitella sitä, etenkin tolppakenkäilyä, jotta saisin joskus kiivettyä edes osan palokärjenpesistäni itse - nykyisellään Mikko kiltisti kiipeää ja minätyttö tyytyväisenä (ja hieman häpeissäni) rengastelen tikanpojat ja -tytöt tukevasti maassa.
Joo, mutta siis haukkoja. Nyt kun on tuo pieni objektiivikin hommattuna, saamme vihdoin ok-laatuisia kuviakin pesiltä. Ennen olemme olleet lähinnä kääpäisten pokkari- ja kännykuvien varassa. Ihan hyviä kuvia Mikko on nyt saanut pesiltä otettua tuolla, vaikka ei niin kovin kokenut kuvailija ja järkkärinkäsittelijä olekaan. Noita haukanpoikaskuvia on kuitenkin kivampi ottaa ihan pesällä, kun näyttää niin törkeän feikiltä laittaa haukkalapset maassa johonkin kannolle kökkimään, vaikka toki välillä tulee sitäkin tehtyä.

Kanahaukanpoikaset pesässä, vasemmalla koiras, oikealla naaras.

Haukkojen lisäksi ollaan kierrelty lähinnä ystävämme Harrin laittamia leppälinnunpönttöjä ja niistä muutamasta kymmenestä pöntöstä olen pari poikueellista rengastanut - asutusprosentti jäi siis aika pieneksi leppälinnun osalta, tinttejä oli useammassakin pöntössä. Josko tulisi vielä muutama poikue lisää kunhan saavat kakkospesyeensä aluille. Ja niin kauhealta kuin se sinänsä kuulostaakin, niin toivon toki että sieltä myös edes yhden käenpoikasenkin saisin rengasteltua, kuten viimevuonnakin.

Leppälintukoiras

Ihan mukavia leppälintukuviakin sain siinä rengastusten yhteydessä napsittua, taas ole ehtinyt kuin tuon yhden kuvan käsitellä, ei tämä kiire taida hellittää ennenkuin talven pimeinä. :D Ja nyt juhannukseen loppuu meiltä kesälomakin, niin joutuu aamulla/aamupäivällä vielä töitäkin tekemään ennenkuin pääsee takaisin lintupuuhien pariin. Mutta eipä voi sanoa, etteikö lomasta olisi otettu kaikkea irti; valittiin lomaviikot kaikkein kiireisimmän pöllöajan mukaan ja kyllä kannatti, kun ehdittiin niin törkeän hyvin hoitaa kaikki mitä oikeastaan pitikin ja ehkä vielä vähän päällekin. Kelitkin olivat mitä hienoimmat liki koko loman ajan, ettei harmita senkään puolesta. Ja juhannuksesta jäi vielä muutama ylimääräinen lomapäivä käytettäväksi, katsotaan nyt otetaanko ne myöhemmin kesällä käyttöön kiihkeimpien ruskosuo- ja mehiläishaukkarengastusten aikaan vai jätetäänkö sitten vielä myöhemmälle.

Tänä viikonloppuna nautimme silti vielä lomasta täysillä. Kanahaukkarengastusten lisäksi kävimme tänään tosiaan katsomassa tilanteen sarvipöllöjen osalta, kun Mikko sai tiedon poikueesta eräältä lintuja seuraavalta tuttavalta. Pölähdimme pelipaikalle ja siellähän pihanperän rantapuissa sarvipöllölapset kököttelivät. Toki ne täytyi ensin löytää, kun semmoiset reilu kolmiviikkoiset poikaset kiipeilevät jo pesän ulkopuolella kovaa kyytiä. Pesäksi paikallistui vanha komea harakanpesä kattoineen kaikkineen ja poikaset olivat sieltä tehokkaasti levittäytyneet jokainen eri puuhun pesänpuun liepeille. Suhteellisen nopeastihan nuo isolla porukalla saatiin paikallistettua (saimme innostunutta yleisöä tuttavan perheestä ja mökkivieraista) ja eikun Mikko taas kiipeilyhommiin että saatiin pöllölapset alas puista.
2009 rengastin useammankin sarvipöllöpoikueen ja muistelin vähän kauhulla kuinka pirteitä kavereita ne olivat ja niin olivat muuten nämäkin. Kynnet ojossa kaikkeen mistä vaan saattoi kiinni saada ja nokkaakin tuli aivan tarpeeksi. Ai miten niin miksi pidän lauhkeista ja leppoisista varpuspöllönpoikasista enemmän? :D No ei vaan, kyllähän nuokin saatiin siinä sitten tottuneesti sormet verillä rengasteltua ja mittailtua, ja muutamien kuvien kautta sitten pöllönpojat takaisin puuhun.

Siitäkin huolimatta että sarvipöllölapset ovat niin kovin aktiivisia käsiteltyinä, ovat ne, yllätysyllätys, myös aivan törkeän komeita. Punaoranssit, pistävät silmät ja kasvojen musta maski ovat niin hieno yhdistelmä että! Ja kun ne yrittävät piiloutua ja tekeytyä tikuiksi puuhun, että niitä ei huomattaisi~ Luoja miten ihania otuksia (l. Asio otus)! 

Pieni on kaunista

Niinhän siinä sitten kävi, kuten epäilinkin, että blogi jää mm. rengastuskiireiden takia päivittämättä. Hyvä kun on ehtinyt kuviakaan välissä siirrellä kortilta koneelle että saa tilaa uusille kuville. Ei puhettakaan että ehtisi kuvia käsitellä tai päivittää blogia - ja pelkkiä kuvapäivityksiähän en tässävaiheessa halua tehdä.

No, josko tässä ehtisi jotakin väliin raapustella. Teen varmaankin pari-kolme kokoomapäivitystä aiemmista tapahtumista kuvineen kunhan kerkeän. Josko nyt yrittäisin vain pitää homman tästälähtien ajantasalla edes jossainmäärin. Pahoitteluni hiljaiselosta!
__________________________________________

 Olkoon tämä nyt sitten lempilajilleni, varpuspöllölle, omistettu postaus, sillä tänään oli todennäköisesti viimeiset varpuspöllöjen poikasrengastukset tältä vuodelta. Vähän tuntuu haikealta, mutta eipä tässä onneksi tekeminen ehdi loppua - seuraavaksi voin keskittyä rengastelemaan leppälintuja ja mahdollisesti käkiä, sekä sarvipöllöjä. Ja toki kuljen luonnollisesti mukana liki kaikilla Mikon rengastuksilla. Mutta takaisin varpuspöllöön...

Varpuspöllö on tosiaan minulle se ykköslaji rengastuksien saralla ja toki muutenkin - mokomat pikkupöllöt ovat varastaneet sydämeni täysin. Varpuspöllönpönttöpaikkoja hoidossani on tällähetkellä noin 400 ja tänä vuonna 25:ssä oli pesintä. Myyrähuippua ei ole ollut sitten vuoden 2009, joten sen jälkeiset vuodet ovat olleet varpuspöllöjen (ja toki muidenkin myyränsyöjien) pesintöjen kannalta joko huonoja tai keskinkertaisia. Uutta huippuvuotta innolla odotellessa~

Varpparinaaraan siivenmittausta.

Tänään kävimme rengastajakolleegan poismenon vuoksi hoitooni siirtyneitä varpuspöllöpaikkoja jälleen läpi Ikaalisista. Kävimme viikko sitten maanantaina siellä ensimmäisen tarkastusreissun ja nyt sitten vielä toisen, kun yhdellä kertaa ei kaikkia paikkoja ehdi millään käymään läpi. Kyseisillä paikoilla emme ole ikinä käyneet, joten koordinaattilistan perusteella lätkittiin ensin kotosalla kartalle pisteitä pönttöpaikoista ja paikanpäällä se olikin aika suunnistamista ensin että osasimme ajaa oikealle paikalle ja sitten pöntöt piti vielä löytää maastosta. Onneksi "varpuspöllörengastaja varpuspöllörengastajan tuntee", eli aika helposti oli useinkin pääteltävissä pönttöjen sijainti metsässä kun mietti mihin ne itse laittaisi.

Pesintöjä kertyi sieltä suunnalta vain kaksi, yksi molemmilla reissuilla, mutta onneksi tätä harmistusta paikkasi vähän se, että molemmilta paikoilta sain kuitenkin naaraankin kiinni ja toisessa pöntössä oli kahdeksan poikasta. Tällaisena vuonna kahdeksan poikasta on aika hyvin, kun vuoden poikaskeskiarvo pyörii noin viidessä poikasessa.

Seitsemän isoa poikasta.

Varpuspöllö on onneksi siitä aika kiitollinen laji, että poikaset pysyvät pöntössä lentokykyisiksi asti - monien muiden pöllöjen poikaset hyppivät pöntöstä vielä lentokyvyttöminä menninkäisinä, jotka sitten kiipeilevät kynsineen, nokkineen ja siipineen puihin odottamaan siipien kantamista. Pitempään pöntössä viihtyminen jättää enemmän pelivaraa aikataulujen suhteen, kun kaikkialle ei ole yhtäaikaa hirveä hoppu että poikaset ehtii vielä rengastaa pöntöstä. Varpuspöllönpoikasia kun pystyy rengastamaan reilun viikon ikäisestä noin neliviikkoisiksi asti pöntöstä, saan ottaa vähän rennommin niiden suhteen. :D

Hieman jäi näin varpuspöllösesongin loputtua harmittamaan, etten saanut koiraita kiinni niin paljon kuin olisin toivonut. Yritystä oli kyllä, mutta laihaksi jäi loppusaldo, vain kaksi kiinnisaatua koirasta tänä vuonna. Ensimmäisenä rengastusvuotenani napsin koiraita kiinni muistaakseni 11.. Toki aina olisi voinut yrittää enemmän ja olla kärsivällisempi kun koirasta ei vaan näy eikä kuulu, mutta koska tunnetusti olen hätähousu ja kärsimätön tyyppi, mielummin huitelen jo uusilla paikoilla kuin kyttään useita tunteja yhdellä paikalla koirasta. Toki aikataulut ja ihan kiirekin vaikuttivat asiaan, mutta taisin olla myös vähän laiska, myönnettäköön. Ensi vuonna yritän skarpata taas koiraidenkin suhteen, lupaan!

Suljintakin on varpuspöllöihin liittyen rääkätty viimeaikoina urakalla, täytyyhän sitä nyt lempilajistaan saada paljon kuvia ja yrittää aina vain parempia otoksia, saada erilaisia taustoja, ilmeitä ja olemuksia tallennettua. Kuusimetsien hämäryys tuo usein pienen haasteen kuvaamiseen, kuten sanottu tuo 7D:n kohinansieto ei ole kummoinen. Suljinajat täytyy pitää välillä hyvinkin hitaina, että saa tarpeeksi valoa kuviin ja se taas altistaa sitten heilahduksille ja muulle epäterävyydelle kun taas jääräpäisesti kuvaan käsivaralta ilman monopodia (en jaksa kanniskella sitä jatkuvasti, hah). Onneksi Sigman kuvanvakaaja pelastaa! Josko joitakin otoksia vielä irtonaisina tähän jatkoksi.

Emämunaus kera boten.

Eilisiltana kirmattiin vielä iltakahdeksan jäljestä Vesilahden Palhoon, kun paikallinen tuttu isäntä soitteli Mikolle linnusta, jota ei ollut tunnistanut. Ensin yritettiin tuntomerkkien perusteella hakea netistä ja kirjasta vinkkiä, mutta pakkohan sitä oli lähteä vielä erikseen katsomaan - tuli oikein bongariolo kun kiidettiin kauheeta kyytiä jotakin tirppaa määrittämään. :D Paikanpäältä löytyi sitten suokukkokoiras. Eipä toki mitään hurjaan raria odotettukaan, ja kiva että lintu oli vielä paikalla että päästiin jännityksestä eikä jäänyt sitten mietityttämään jälkeenpäin.



Tänään töiden jälkeen suunnattiin Mikon kanssa kahdestaan muutamalle Vammalan pöllönpöntölle, lopulliseksi saldoksi jäi kaksi viirupöllöä. Muutamia varpuspöllön- ja lehtopöllönpönttöjä tsekattiin myös, mutta eipä niissä pöllö asusta tänä vuonna.

Erään tyhjäksi todetun lehtarinpöntön jälkeen käytiin viereisen järven rannassa kurkkimassa, kun järvellä näkyi tukkakoskelopariskunta. Sitä piti toki koittaa kuvata, mutta huomion vei heti alkajaisiksi ruskosuohaukkanaaras, joka kaarteli korkealla viereisen kaislikon yllä. Kun luovuin yrittämästä saada siitä kuvia kun se ei tullut yhtään lähemmäksi, huomasin kuinka lähellä veden pintaa lähestyi jokin iso, ruskeansävyinen lintu. Heti eivät aivot olleet mukana, mutta hyvin pian tajusin seuraavani kaulushaikaraa hyvinkin lähietäisyydeltä. Äkkiä kuvausvehkeet siihen suuntaan ja valtava yritys saada komeita lentokuvia kaulushaikarasta - paskanmarjat, sanon minä. Reisillehän se meni heti alkuunsa, kun tarkennusasetukset olivat jääneet One shotille enkä heti edes tajunnut sitä, kuvittelin varmaan ettei servo löydä lintua vaan tarkentuu taustaan (kuvasin käsivaralta ja mun haballa ei tuotakaan komboa pidetä täysin vakaana kun seuraa lentävää lintua) ja siksi en saa tirppaa tarkaksi.. Voin kertoa, että teki mieli hakata päätä laituriin, kun lähes täydellisesti missasin moisen hienon tapahtuman ja ihan typerän virheen takia. Haikara laskeutui veteen lähelle kaislikon reunaa ja tuommoisen semi-kelvollisen räpsyn sain itse laskeutumisesta ja siitä kun "botte" lähti uimaan kaislikkoa kohti ja katosi sinne. Ja samalla sinne meni myös tämän tytön kaulushaikarakuvat siltä kerralta. Odotettiin ja odotettiin ja yritettiin cokis-pulloon puhaltelemalla saada sitä näkyviin, mutta turhaan. Kyllähän se siellä äänteli, puhalteli ja kurnutti, taisi olla pariskunnallinenkin heitä siellä, mutta eivät suvainneet enää näyttäytyä. Kuvasin siinä odotellessani sitten joutsenia, telkkiä, ruskosuohaukkakoirasta, harmaa- ja kalalokkeja ja korppeja. Lokkeihin on muuten helppo harjoitella lentokuvausta, liikkuvat sen verran hitaasti, jokseenkin ennalta-arvattavasti ja liitävät paljon jolloin siivet ovat todennäköisemmin kauniissa asennossa.

Jäi harmittamaan ihan tuhottomasti tuo kaulushaikaratilanne, mutta eipä tätä tyttöä niin vain lannisteta, piakkoin toivottavasti uudestaan samalle paikalle, josko silloin onnistaisi vaikka paremmin. Oli kuitenkin hurjan kiva edes nähdä botte, komea ja erikoinen lintu kuitenkin. Josko niitä huippukuvia ehtii ottaa vielä myöhemminkin, ainakin elättelen kovasti toiveita siihen suuntaan. Aamulla, jos herään ajoissa, olisi aikomus mennä taas 'takapihan' kojuun kyttäämään josko saisi kahlaajakuvia nyt kun vesi on sen verran laskenut, että vesilinnut eivät kojun edustalla enää juuri viihdy.

Viirupöllöjä ja vesilintuja.

Mistähän sitä alkaisi, edellisestä kirjoituksesta vierähtänyt taas yli kolme viikkoa ja siinä ajassa ehtii näin keväällä tapahtua vaikka mitä.

Pöllönpönttöjen tarkistukset alkoivat 18.4 ja niitä on tässä tarkasteltu milloin milläkin kokoonpanolla.

Tänään olimme Mikon, Jeren ja meidän koirien kanssa jälleen pönttökierroksella lähinnä Vesilahden suunnassa. Pönttöjä tuli tarkastettua 30, lajeina varpuspöllö, viirupöllö, helmipöllö ja lehtopöllö. Helmareita ja lehtareita ei tänään tarkastetuista pöntöistä löytynyt, yksi varpuspöllönaaras napsutti eräässä pöntössä ja viirupöllöemoja otettiin kiinni neljä. Varpuspöllöjen pönttötarkastukset suoritetaan niin että pöntön suuaukko peitetään kädellä ja kuunnellaan napsuttaako siellä hautova naaras. Pönttöä ei tällöin tarvitse edes avata ja naaras saa jatkaa hautomapuuhiaan rauhassa, kunnes se voidaan pöntöstä pyytää rengastettavaksi/kontrolloitavaksi haudonnan loppuvaiheessa tai poikasilta - haudonnan alkuvaiheessa emoja ei sovi käsitellä. Viirupöllöemoja sensijaan voi pyydystää jo munilta, niinkuin tänäänkin taas tehtiin. Viirupöllö on melkeinpä lempipöllöni heti varpuspöllön jälkeen - nuo tummat silmät, kaunis yksinkertainen höyhenpuku ja badass-asenne, vau!

Vappuaattona kävin hakemassa itselleni uuden objektiivinkin, Canon 17-40mm 4L:n. Käytetty, mutta erittäin hyväkuntoinen ja siisti lasi. Kamerarepusta on toistaiseksi puuttunut laadukas suht pienipolttoväli(aluei)nen putki, jolla kuvata linnuista mm. siipikuvia ja silloin kun lintu on kädessä. Samalla tuo sopii sitten juhlissa kuvailuun ja muuhun yleiseen räpsimiseen, johon muut putkeni ovat liian pitkiä. Tuo vaikuttaa kyllä vallan näppärältä lasilta näin muutaman päivän testailujen jälkeen, piirtää kivasti ja tarkennus on hyvin nopea ja äänetön. Eihän tuo unelmieni "pikkuobjektiivi" ole, mutta tässäkohtaa ei ole heittää niin paljon rahaa kyseiseen lasiin, joten 17-40mm 4L oli vallan hyvä ratkaisu. :)

Pöllöhommien lisäksi olen muutaman kerran käynyt tuossa järvellä kuvailemassa lintuja, kun Mikko rakenteli näppärästi minulle rantaan väliaikaisen kuvauskojun. Noilla kahdella kerralla ei paikalla erityisen runsaasti ole lintuja ollut, tai ne ovat olleet niin kaukana ettei tarvitse edes yrittää kuvata moisiin matkoihin. Järveltä ja pihalammelta olen kuitenkin jotakin kelvollisiakin kuvia saanut räpsittyä. Telkkäkuvat on otettu iltahämärissä ja kalalokkikuvat niinikään illalla auringon pikkuhiljaa laskiessa. ISO-arvo täytyy olla melkeinpä ihan törkeä, että saisi vielä halutun terävyysalueen ja tarpeeksi nopean suljinajan esim. lentokuviin, eikä tuo 7D ole kovin kummoinen kohinansiedoltaan - onneksi nettikoko ja jälkikäsittely pelastavat liian häiritsevältä kohinalta..

Telkkäkoiras

Telkkäkoiras

Telkkäkoiras

Kun ei näkynyt lintuja, heittäydyin "taiteelliseksi". :D

Kalalokki

Kalalokki

 

Kalalokki

Pihassa on näkynyt ihan mielenkiintoisia lajejakin tässä kevään aikana, kivoin niistä tähän mennessä lienee sepelrastasnaaras. 29.4 se nökötti ensimmäisen kerran pihanurmikolla ja kolme päivää se siinä kaikkineen viihtyi, pariin viimepäivään sitä ei ole enää näkynyt. Muutamia kuviakin siitä sai "todisteeksi" napsittua ikkunan läpi, en sitä hennonut häätää yrittämällä mennä ulos kuvaamaan kun ihan kelvollista todistusaineistoa tuli noinkin.

Takapihan metsänreunassa olevat pöntöt kiinnostavat monia lajeja, niitä on käynyt kurkkimassa mm. niin tali- kuin sinitiaiset, kirjosieppo, kottarainen ja käenpiikapariskuntakin. Pitipä siellä yhtenä päivänä sadetta käpytikkakin, joka muuten rakentelee pesää pihan nurkalle vanhaan keloon. Ja räkättirastailla on hyvin näkyvästi pesä keskellä pihaa olevassa vuorimännyssä. Ah, rakastan tätä paikkaa, oikea lintuharrastajan paratiisi! :D Jossain kohtaa tullee postaus tästä kämpästäkin + ympäristöstä, niin saatte käsitystä millaisessa lintukodossa sitä asustellaan. :)

PS.; tältä näyttää pönttökierrokseen jo kyrsiintynyt ja väsähtänyt Nössi. :D