Amputaatiokrokon paluu.

Tänään Mikon ja Kasken peuhatessa lattialla, Kaskella oli kova hinku leikkiä isännän paidalla, repien ja pureskellen, joten muistuipas ihmisporukalle pehmokrokonkin olemassaolo mieleen. Niinpä herra grogodiili kaivettiin esiin olkkarin hyllystä, jossa se on odottanut toisenkin takajalkansa paikkausta. Vasen takajalka siltä on amputoitu jo aiemmin, nyt tarvi sama tehdä myös toiselle takajalalle. Krokoparka, enää kaksi jalkaa jäljellä, mahtaako olla kauan..

Jokatapauksessa, krokon paluustahan vasta riemu repesi, pojat sekosi täysin. :D

 Vauhtia piisasi, kun lapsen täytyi keskittyä sekä leikkimään että suojelemaan krokoa Kulolta

 Tämä ennen krokon jalan paikkausta, riekaleet roikkuvat vielä mukana. :D

 Kulon täytyi tyytyä imeskelemään luita, Nöösi omi krokon vallan.

 Tosin välillä krokosta käytiin taisteluitakin, jotka Nöösi yleensä voitti. Tässä esittelyssä omahyväinen voittajan hymy?

Anteeksi kuvien karmaiseva laatu, sisäkuvaukseen mulla ei oo kummoisia välineitä, ja pimeässä olkkarissa mustan ja valkoisen koiran yhtäaikainen kuvaaminen on aika haaste minulle. Etenkin kun ehtinyt juuri säädellä mitään, kun sitä yritti vain tallentaa tilanteet jollakinlailla. :D

Verijälkeä.

Eilen keskiviikkona tein tämän syksyn ensimmäisen verijäljen Kulolle. Viime vuonna Kulon jälkihommat vähän jäi, kun keskityttiin enemmän Kasken reenimiseen lintumetsälle, mutta nyt on enemmän aikaa taas keskittyä Kulon harrastuksiin. Pituutta eilisellä jäljellä oli reilu 50 m, jossa yksi makuu, muoto loivasti vasemmalle kaartuva ja paikka kaadettu heinäpelto anoppilassa. Tämä oli nyt semmoinen ensimmäinen testi kuinka Kulo pitkästä aikaa jäljestää, vaikka kyllä minä sen tiesin että innoissaanhan poika tästä touhusta on - pelkäsin alkuun että jopa liian innoissaan.

Jälki ehti vanheta vain kolmisen varttia, kun alkoi tihuttaa niin ajattelin että pakko se on mennä nyt jäljestämään ennenkuin vesisade pilaa koko homman. Tunnin vanhenemista olin muutenkin suunnitellut, mutta vartista nyt jäi vajaaksi. Ensikerralla sitten katsoo päivän niin että ei varmasti sada. Vein pojan jäljen alkuun ja osoitin lähdön. Kulo tarttui heti toimeen ja oli heti juonessa mukana, rauhallisen määrätietoisesti jätkä haisteli lähdön ja lähti sitten etenemään suhteellisen rauhallisesti (ts. vetämättä) nenä maassa jälkeä eteenpäin. Makaukselle se tuli suoraa jälkeä pitkin ja merkkasi makuun pysähtymällä ja haistelemalla sitä. Siitä matka jatkui vasemmalle kaartuen, ja Kulo meni jäljestä n. 10m yli suoraan, oletan että tuulella on osuutensa asiaan, kun jälki ei ehtinyt asettua kuin sen lyhyen hetken. Hetken jälki oli hukassa, mutta sitten Kulo palasi takaisin jäljelle ja todennäköisesti haistoi siinäkohtaa kaadon jo ilmasta. Siitä edettiin loppujälki tarkasti kaadolle ja jätkä vetäisi palkkiot napaansa ja vaikutti vallan tyytyväiseltä itseensä.

Palkaksi jäljen päähän kaadolle vein vain kinkkua, kun mitään sen hehkeämpää palkkaa ei ollut saatavissa, enkä viitsinyt jotakin viimevuotista ulkona mädäntynyttä sorkkaa sinne viedä, Kärsähän olisi haistanut sen jo lähdöstä. :D Kulolle tuo palkka on viimejälkien perusteella vain sivuseikka, se itse puuhaaminen tuntuu palkkaavan sitä eniten. Mukava että pojalle on löytynyt sellainen 'Kulonnäköinen' harrastus, riistaverinen otus kun on, mutta paukkuarkuutensa vuoksi ei metsästykseen soveltuisi, eikä sitä toko tai muut sellaiset oikein jaksa motivoida. Kotona sisällä sillointällöin reenatut sivut ja seuraamiset muutaman toiston verran menevät kunhan palkka on tarpeeksi herkullinen, mutta epäilen kuinka sen kiinnostus pysyisi yllä jos ihan jollekin kurssille mentäisi. Pentukurssillakaan silloin aikakaan ei tullut mistään mitään kun Kulon nenä vei haistelemaan toisia koiria ja puskia, kotona me sitten aina harjoiteltiin tunnilla käsitellyt asiat. Mutta tämä verijälki on vallan sopiva harrastus niin koiralle kuin minullekin, kun itselläni ei ole metsästyskorttiakaan. Koira saa käyttää nenäänsä siihen mihin se on luotu, ja minä saan sen ilon, kun katson koiraa tekemässä sitä mistä se nauttii. Seuraavan jäljen kuitenkin anna ehdottomasti vanheta useamman tunnin ja siitä tulee huomattavasti pidempi, kun tuntuu tuo poika nämä jälkihommat handlaavan niin hyvin.


Kasken GPS-panta palautui eilen Garminilta, tai uudenhan ne sieltä lähettivät. Panta oli niin vanha ettei sen käyttöön saa enää Viestintävirastolta lupaa, joten se oli uusittava. Meni Garminin takuuhuollon kautta, eikä edes maksanut mitään. Mukava juttu. Pääsee pohjispoikakin taas metsäreenimään linnustuskautta varten, syyskuussa lähtevät sitten Mikon kanssa Haapavedelle (tai Haapajärvelle, en muista kumpi. :D) katsomaan josko sieltä lintuhaukkuja ja se odotettu ensimmäinen pudotuskin irtoaisi.

Kasken viimeiset junnuilut.

Eilen käytiin näytelmöimässä Kaskea Ikaalisten ryhmänäyttelyssä Esko Nummijärvelle. Ilma oli tukahduttavan kuuma, eikä automatka ollut pienelle pohjikselle kovinkaan mukava, pidätteli oksennusta melkein koko matkan ja muutama kilometri ennen näyttelypaikkaa pulautti sen sitten jalkoihini (matkustetaan siis avolavamaasturilla, niin koiran tällähaavaa pakko olla sylissäni/jaloissani). Kaski-parka oli ihan nääntynyt, aamulla ei ollut syönyt edes mitään ja kuumuus ja oksuilu vielä pahensivat asiaa.

Perillä ei sitten vesikään maistunut kun oli liian jännää. Pysyi sentään hiljaa, aiemmista räksytyskonserteista näytsipaikoilla ei alkuun ollut tietoakaan. Kun olin käynyt tarkistuttamassa pojan rokotukset Mikon ja Kasken odotellessa vielä autolla, lähdettiin yhdessä pyörähtämään näyttelypaikka ympäri ja etsimässä meidän kehä. Kehän löydyttyä otettiin Kasken kanssa muutama ravausharjoitus, mutta se meni niin hyvin että ei sitä sen enempää tarvinnut reenailla. Tiedossa kuitenkin olisi kehässä runsasta ravausta niin ei lasta viitsinyt vallan näännyttää alkuunsa.

Asettauduttiin kehälaidalle odottelemaan vuoroamme. Siinä Kaski vähän piipahteli ja haukkui vieressä olevalle harmaalle ja muille ohikulkeville. Siinä tuli myös napsaistua Nöysistä seisotuskuva Mikon 'handlaamana'. Kehässä Kaski esiintyi kauniisti ja tuomari otettiin vastaan onnesta päätämyöten olevin korvin ja hännänväpätyksin. Tuomarikin herkesi lapselle lepertelemään ja kehumaan luonnetta. Hampaat katsoi, mutta pallit kopeloin pyynnöstä itse, eikä tuomari mitannut Kaskea lainkaan. Kuten tiedossa oli, saatiin ravata paljon, mikä on ihan hyvä sillä Kaski on parempi liikkumisessa kuin seisomisessa. Kauniisti junnumies liikkui, minä sensijaan aloin nääntyä juoksemiseen kun oli niin tuhottoman kuuma. :D

Tulokseksi Kaski sai JUN EH JUK 1, kolmesta junnu-uroksesta. Olen hyvin tyytyväinen tulokseen ja erityisesti Kasken esiintymiseen. Enää tuskin tarvii huolehtia siitä miten tuo käyttäytyy kehässä, on tuo todistanut että hän osaa olla hyvin kauniisti ja edukseen. Seisomista tulisi kyllä treenata, mutta sekin on vain minusta kiinni, minkäs laiskimus itselleen mahtaa. :P

Arvostelu näyttää tältä:
Rotutyyppi erittäin hyvä. Lyhytrunkoinen, vähän korkeajalkainen uros. Oikeamuot. pää. Tumma naamamaski. Hyvä selkä ja häntä ja raajat. Makaava hyvä karvapeite. Värityksessä voisi olla laikkuja vähän enemmän. JUN EH JUK 1

Kuvia muista pohjiksista löytyy täältä:  http://annikarossi.kuvat.fi/kuvat/Koiratapahtumat+ja+-miitit/Ikaalinen+ryhm%C3%A4n%C3%A4yttely+18.08.2012/

Oli mukava päivä eilen, tänään Kangasalle LINT-koetuomarikurssille. Kasken metsäreenit aloitellaan paremmin heti kun ilmat vähän jäähtyy, tuolla helteessä viitsi koiraa juoksutella. Josko ekoihin haukkukokeisiinkin uskaltauduttais vielä tämän kauden aikana, kuka tietää..

Puistoilua ja metsäreeni

Tänään käytiin aamupäivällä ensin Kulon kanssa Lempäälässä miittaamassa taas Petsieläisiä. Paikalla oli Kärsän lisäksi käppänät Luna ja Lahja. Aamulla pohdin että kumman koiran nappaan mukaani ja päädyin sitten Kuloon - virhe. Arvatenkin se vietti koko puistossaoloajan kieli Lunan persiissä.. Vähän väliä sille sai taas murista ja napata jäähyilemään, eikä tuo silti ota opikseen. Pallien lähtö alkaa olla taas askeleen lähempänä..

Noh, käytiin myös pieni kävelylenkki Lempäälän bigcitykeskustassa ja Kärsä käyttäytyi vallan moitteetta, vaikka onkin ollut maalaiskoirana taas hyvin pitkään. Meillä kun ei ole varmaan vuoteen kävellyt ainoakaan koirakko vastaan tässä kotinurkilla, koirattomia ihmisiäkin kohdataan äärimmäisen harvoin. Toisaalta enemmän Kaski tuommoista kaupunkisosiaalistamista kaipaisi kuin Kulo, joten ehkä ensikerralla teen fiksusti, ja päädyn sitten ottamaan sen Kasken mukaani ja jätän tuon kiimakärsän mätänemään kotiin. >:D

Miitistä kotiuduttuamme huilittiin hetki kotosalla ja lähdettiin sitten koko porukka (mie, Mikko ja piskit) avokin porukoiden metsään aloittelemaan Kasken reenailu syksyn linnustuskaudelle. Nöösille GPS-panta kaulaan ja metsään. Hienosti lapsi haki, vaikkakaan kukaan ei tiedä mitä, mutta ei kiehnännyt jaloissa ja teki töitä koko lenkin ajan. Pieni juoksutushan tuosta vain tuli, viisi kilometriä Kaski ehti painella kun kierreltiin vain 'omassa' metsässä, mutta Nöysi näytti nauttivan kirmailusta ja kieli lerpatti parikymmentä senttiä kuonosta pihalla aina kun jätkä poikkesi näyttäytymään. Oli kyllä aika kuuma ilma, että ei ihmekään ja ihan senkin vuoksi pidettiin lenkki aika lyhyenä. Muutaman kerran yhytettiin pyy, mutta muuten oli metsässä aika rauhallista eläinten kannalta.

 

Kuvapostaus

Jepjep, koska ei ole oikein mitään tarinoitavaa, niin tunkastaan edes pari kuvaa piskelöisistä. :)