Ruskosuobroilereita ja pääsky-pacmaneita

Tänään käväistiin tuossa 'kotijärvellä' viimeistelemässä ruskisrengastus. Mikko siellä käväisi ensimmäisen kerran reilu viikko sitten katsomassa mikä on tilanne ja silloin osa kaikkiaan neljästä poikasesta oli vielä niin pieniä, että yksi jäi ilman lukurengasta ja yksi ilman sekä alumiini- että lukurengasta. Nepä siis käväistiin laittelemassa lapsille kinttuihin.

Oli kyllä tihein kaislikko missä minä olen tähänmennessä rämpinyt, paikoin oli hyvä jos puolikin metriä näki ympärilleen. Pesä oli rakennettu lakoontuneiden kaislojen muodostaman kohouman päälle ja pesän taso oli meitä jossain vyötärönkorkeudella ja sielläpä poikaset hulppeasti kököttelivät. Eipä pääse äkillinen tulva yllättämään ja kastelemaan näitä lapsia.

Ei noista lintulapsista vain saa tarpeekseen, aina käyn sen saman "awwn miten ihania ja suloisia"-vaiheen läpi kun pesälle mennään oli laji mikä hyvänsä. Ruskislapset ovat mielestäni etenkin tuossa untuvaisessa 'broilerivaiheessa' jotenkin vielä erityisen kauniita, en tosin osaa selittää miksi... Josko kuvat selittäisivät puolestani.

Ruskisten jälkeen lähdimme tsekkaamaan Vesilahdelle kottaraispöntöissä pesiviä tervapääskyjä. Kahdesta ennestään tiedossamme olleesta pesinnästä Mikko rengasti molemmista kaksi poikasta. Tervapääskyt ovat myös mielenkiintoisia otuksia; liki koko elämänsä lentäen viettävän linnun rakenne on jännittävä, kun jalat ovat hyvin lyhyet ja voimattomat ja siivet valtavat. Tervapääskyn ruokavalio koostuu lentävistä hyönteisistä ja sitä varten sillä on aika mitättömän näköinen nokka, mutta aivan valtava suu. Harmi että minulla ei satu olemaan havainnollistavaa kuvaa noiden aukinaisesta kidasta, mutta mieleen tulee lähinnä pacman ja jos joku on sarjaa katsonut, niin South Parkin kanadalaiset. :D

 Noiden kahden pesällisen kihlaamisen jälkeen päädyttiin mielenkiinnosta tsekkaamaan kolme muutakin vieressä olevaa kottaraispönttöä ja jokaisessa oli tervapääskyemo joko munien tai vastakuoriutuneiden poikasten kanssa. Oli aika jännittävä, mutta tietenkin iloinen havainto, että ne pesivät noin hyvin kottaraispöntöissä. Täytynee käydä muitakin pönttöjä kyseiseltä alueelta vielä läpi samalla kun palaillaan rengastelemaan nuo kolme pesällistä.

Ruskislapsia

Eilen oli taas ruskosuohaukkareissua tiedossa. Samanmoista meininkiähän se oli hyvin pitkälti kuin viimekerrallakin, tosin sillä erotuksella että ruskiksen pesä poikasineen peräti löytyi!

Saatiin eräiltä pesäkaislikon tuntumassa asuvilta venettä lainaksi, johon iskettiin Harrin sähköperämoottori (on muuten kätevä ja hiljainen peli!) ja eikun matkaan. Vene oli kohdekaislikkoon nähden 'väärällä' puolella niemeä parkissa, joten hurruuteltiin hissuksiin koko kapea, mutta pitkä niemi ympäri. Jos vene olisi ollut toisella puolella, olisimme päässeet muutaman kymmenen metrin liikahtamisella veden poikki.. Noh, tälläkertaa näin. Eeikä se sinänsä haitannut, veneily on ihan mukavaa ja saattaahan siinä löytyä vaikka kuvattavaakin matkalla! Kuikkapari pyörähteli jonkunmatkan päässä kun lähdimme rannasta liikkeelle, mutta muutoin lähinnä silkkiuikkuja, kalatiiroja sekä harmaa- ja kalalokkeja hääräili poikasineen paikalla. Kauempana järvellä istuskeli kivellä myös yksinäinen merimetso.

Harmaalokki. Tässä on värit jotenkin ihan poskellaan, mutta olkoot..

Järvellä tuuli sen verran, että kuvaaminen oli aika haasteellista veneen keinuessa laineiden mukaan. Viime reissulla oli vallan tyyntä ja kuvaaminen onnistui varsin näppärästi. Kyllähän nytkin ihan ok ruutuja tuli, mutta joukossa oli niitäkin jossa näkyi vain kiveä ja linnun jalat sen seisoessa kivellä tai vaihtoehtoisesti pelkkä päälaki. :D Eipä tuossa keinumisessa olisi monopodikaan juuri auttanut, kun alkuun ehdin harmitella että olin taas jättänyt sen ottamatta mukaan.

Pääsimme siinä sitten kaislikolle ja lykättiin jostakin kohtaa vene kaislojen sekaan, jätkille kahluuhousut jalkaan ja menoksi. Minä jäin taas kiltisti venevahdiksi pyörittelemään peukaloitani. :D Ja toisaalta ihan hyvä että jäin, pesä löytyi ihan hyvänkin matkan päästä siitä mihin veneellä jäätiin, joten soudin sitten veneen lähemmäs. Ha, olen soutanut ties koska viimeksi, mutta ihmeen nöyrästi vene meikäläistä totteli! Parkkeerasin sen lähemmäs pesäpaikkaa, eikä paljon lähemmäksi olisi voinut päästäkään. Harri naureskeli että vetääkö hän veneen vielä siihen pesän viereen, ei nimittäin jäänyt minulle montaakaan metriä talsittavaksi kaislikossa, hyvä jos viisi..

Kahluusaappaat jalkaan ja pesälle! Viisi komeaa poikastahan siellä möllötti. Neljä niistä oli kuulemma ottanut samantien hatkat kun Mikko oli pesälle sattunut, nämä kun välillä lähtevät räpeltämään kaisloja pitkin karkuun kun kokevat että heitä uhataan. Kaikki kuitenkaan saatiin talteen. Mikko rengasti ne sekä alumiinirankaalla että muovisella lukurenkaalla. Lukurenkaat ovat mielettömän käteviä, niillä saa paljon todennäköisemmin linnusta kontrolleja kun tarvitsee vain lukea esim. lennosta renkaan lyhyt (tavallisesti 3-4 merkkiä) kirjain-numeroyhdistelmä. Tällöin lintua ei tarvitse pyytää kiinni lainkaan ja se on toki aina hyvä juttu.

Poikaset saatiin rengastettua, mitattua ja punnittua. Sitten alkoi jännä vaihe - poikasten saaminen jäämään pesään, että saan otettua muutaman kuvan. Olosuhteet olivat aika karmaisevat, valo tuli suoraa vastaan, eikä poikasten pakoherkkyyden takia siellä voi paljon lähteä rämpimään ja kiertämään paremmalle puolelle. Niillä olosuhteilla mentiin mitä oli suotu. Vaikka "eipä tässä vuoden luontokuvaa ollakaan ottamassa", kuten meillä on tapana aina sanoa, kun ollaan napsimassa lähinnä tällaisia 'dokumenttikuvia' ja jotakin mitä laitella vain blogiin näytille. Ja tarkoittaen tietysti sitä, ettei se ole niin justiinsa, vaikka aikaansaatu kuva ei paras mahdollinen olisikaan. Onneksi pesä on sen verran matalalla kaislikon suojassa, ettei aurinko päässyt ihan täysillä polttamaan kaikkia valkoisia ja luomaan kaisloista hyvin häiritseviä varjoja. Ihan kelvollinen ja havainnollistava ruskiksen pesäkuva, etten sanoisi.

Kuvat saatiin otettua ja hissukseen hipsittiin se huikea viisi metriä takaisin veneeseen poikasten jäädessä kiltisti pesään. Eikä sitten muuta kuin leveät hymyt naamalla takaisin rantaan. Viisi poikasta on aika hieno määrä ruskosuohaukalle ja mikäpä sitä enemmän lintumiehiä ja -naisia hymyilyttäisi kuin tuommoinen kasa ruskislapsia.

Kalalokinpoikasia.

Paluumatkalla napsittiin muutamia lokkikuvia, niin poikasista kuin aikuisistakin. Yritettiin tiirailla josko merimetsoa vielä näkyisi, ja näkyihän se. Veneen nokka sitä kohti, mutta eihän me päästy lähellekään. Paitsi sain yhden väärintarkentuneen lentokuvan, oi onnea! Tai sitten ei. Mutta eipä sekään jaksanut kauaa harmittaa, kun Mikko kiikaroi meille uuden kohteen kun yksinäinen pikkulokki istui jonkunmatkan päässä kivellä. Hissuksiin liu'uteltiin venettä lähemmäs ja saihan siitäkin muutaman räpsyn otettua. Aallokkoa oli jonkunverran ja pikkuista soutuvenettä laineet keikuttelivat aika tavalla tehden kuvaamisesta taas jännittävää, eikä millään kovin positiivisella tavalla.

Niiin nätti pikkulokki kaiken sinisyyden keskellä. :D

 Pikkulokki otti hatkat ja mekin päätimme jatkaa matkaa rantaa kohti. Lokki tekikin vain pienen kunniakierroksen ja laskeutui sitten samoille kiville joilla se aiemminkin istui. Eipä sitä lähdetty enää häiritsemään, muutamat kuvat saatiin ja sillä hyvä. Ennen rantaa lahdella oli edelleen samat kuikat, mutta niistä en saanut oikein mitään julkaisukelpoista kuvaa aikaiseksi. Vaikka en kyllä rehellisesti voi sanoa pitäväni tämän postauksen muistakaan kuvista. Mutta koska pelkkää tekstiä on tylsä lukea, niin itsekriittisyyteni on pakko joskus taipua. Mutta silti en kykene laittamaan tänne ihan susirumia kuvia, tuollaiset tylsät 'no jaa'-kuvat vielä menettelevät.

Seuraavaan postaukseen yritän kuvien osalta tsempata taas~

Emopyyntejä ja veneilyä

Viimeaikaiset lintupuuhamme ovat keskittyneet lähinnä hiirihaukkojen emopyynteihin ja ruskosuohaukanpesien etsintään.
Tähän mennessä hiirihaukkaemoja on saatu kiinni neljä kaikkiaan viidestä yrityksestä ja hommat jatkuu. Valitettavasti en voi juurikaan kirjoitella pyynnistä itsestään, joten vähän jääpi tyngäksi tämä nyt. Vaikka ei kovin suuri Sherlock tarvitse ollakaan tietääkseen kuin noita pyydetään, en halua olla avustamassa ties minkälaisten tyyppien puuhasteluja (kyllä se muinainen petolintuviha edelleen kitkuttaa tässä maassa, valitettavasti) kertomalla kuinka se tehdään, jos jotakin vinkkejä etsiessään tähän blogiin päätyvät.
Mutta jos nyt edes kuvia hiirihaukkaemoista, vaikka sen kummempaa kertomusta tähän nyt ei olekaan. :)

"Hyvästi ja heihei!"

Eilen käväistiin ruskosuohaukkareissulla Mikon ja Harrin kanssa. Keli oli vähän harmaa etenkin alkuunsa, mutta onneksi ei juuri satanut, mitä nyt piiikkuisen ripsautti yhdessä vaiheessa mutta sekin sade kuivahti samantien kokoon kun pakkailin varunvuoksi kameravehkeet reppuun suojaan. Loppuakohden aurinko paisteli pilvien takaa nätisti, ei liian kirkkaasti vaan aikalailla optimisti mitä kuvaamiseen tulee.

Kalalokki

Tarkoitus oli käydä kolmella ruskispaikalla ja toivoa parasta. Veneellä olimme luonnollisesti liikkeellä. Itse niin kovin reippaana kaislikoiden koluajana jäin istuskelemaan veneeseen, kun jätkät rämpivät pesää etsien. :D Olihan mullakin kahluusaappaat mukana jos he pesän löytäisivät niin pääsisin sinne kuvaamaan ja noin, mutta etsimään en tällä kertaa ryhtynyt. Tekosyynä heitettäköön, että ei ollut porkkia mukana (Mikollakin vain pihasta mukaan repäisty aurauskeppi) ja kokemattomampana ja ilman tukikeppejä olisin siellä turvallani jatkuvasti
eikä minusta olisi järin suurta apua muutenkaan. :D Joten siis pääasiassa kulutin aikaani veneessä yrittäen kuvailla ympärillä pyöriviä sudenkorentoja ja silppuamalla kaisloja. Kauheaa, kylläpäs taas hävettää oma hyödyttömyyteni...

Muuttavia kuoveja.

Kovista yrityksistä huolimatta ruskosuohaukkoja ei kuitenkaan löytynyt muuten kuin tuhoutunut munapesä, mutta reissu oli siitä huolimatta varsin mukava. Järvellä on totta kai kaikkea oheiskuvattavaa ja rauhallinen veneilykin liki tyynellä järvellä on itsessäänkin jo rentouttavaa. Kuviin eksyi pääasiassa harmaalokkeja, kalalokkeja, kalatiiroja, silkkiuikkuja, sinisorsa ja telkkiä. Rantasipejä viuhtoi ohi muutamaan otteeseen ja västäräkin poikasia ja aikuisiakin pyöri rantakivillä muiden joukossa.Yli lensi myös vajaan sadan kuovin muuttoparvi.

Harmaalokeilla oli poikaset eräässä pienessä saaressa, jonka ohi veneellä ajelimme kun siirtyilimme ruskosuohaukkakaislikolta toiselle. Tulevat hyvin lähelle lentelemään ja varoittelemaan. Harmaalokkien varoitusääni on ihana, sellainen pehmeä 'awawawa' ja sitä tuleekin aina kilpaa matkittua Mikon kanssa ja naureskeltua kun se kuulostaa niin hauskalta. :D

 

Kun päästiin takaisin rantaan, käytiin kurkkimassa olivatko aiemmassa postauksessa esittelemäni sarvipöllönpoikaset vielä maisemissa ja löydettävissä. Siellähän ne edelleen möllöttelivät ja tuli niistäkin vielä muutama räpsy otettua. Tämä kuvissa esiintyvä yksilö kökötti erityisen alhaalla, siinä missä muut istuivat korkeammalla ja oksien suojissa niin, että niistä ei juuri kuvia saanut. Kyllähän ne kasvaneet ovat viime näkemän, maski alkaa kirkastua mustasta ruskeaan ja siivetkin alkavat näyttää jo pöllön siiviltä eivätkä vain nukkaisilta lärpäkkeiltä. Kovasti siellä yritettiin naamioitua kapeaksi oksaksi, mutta eipä noita vaikea ole hyvästä naamiotimusyrityksestä huolimatta oksilta bongata. Emokin siinä kävi pyörähtämässä, mutta ei tälläkertaa jaksanut vaivautua edes huutelemaan törkeyksiä, kaipa sekin oletti että poikaset naamioituvat sen verran hyvin etteivät hurjat kaksijalkaiset niitä löydä ja pistä poskeensa. :D Vaikka ovathan nuo kieltämättä aivan syötävän suloisia...