Haukkaa otusta

Kun pöllörengastukset on suurimmiltaosin saatu nippuun, jatkuu homma haukkarengastuksilla. Viimepäivinä on siis pääasiassa kierrelty rengastamassa kana- ja hiirihaukanpoikasia. Kihlasin tuossa myös pari leppälintupoikuetta ja tänään vielä poikueellisen sarvipöllöjä pitkästä aikaa.

Hiirihaukanpoikaset

Mikkohan meistä siis kihlaa nuo isot haukat (ja muut pöllöt kuin varpus- ja sarvipöllö), itsellä ei riitä ainakaan vielä kantti kiipeillä moneen kymmeneen metriin puihin, vaikka olenkin taas päättänyt harjoitella sitä, etenkin tolppakenkäilyä, jotta saisin joskus kiivettyä edes osan palokärjenpesistäni itse - nykyisellään Mikko kiltisti kiipeää ja minätyttö tyytyväisenä (ja hieman häpeissäni) rengastelen tikanpojat ja -tytöt tukevasti maassa.
Joo, mutta siis haukkoja. Nyt kun on tuo pieni objektiivikin hommattuna, saamme vihdoin ok-laatuisia kuviakin pesiltä. Ennen olemme olleet lähinnä kääpäisten pokkari- ja kännykuvien varassa. Ihan hyviä kuvia Mikko on nyt saanut pesiltä otettua tuolla, vaikka ei niin kovin kokenut kuvailija ja järkkärinkäsittelijä olekaan. Noita haukanpoikaskuvia on kuitenkin kivampi ottaa ihan pesällä, kun näyttää niin törkeän feikiltä laittaa haukkalapset maassa johonkin kannolle kökkimään, vaikka toki välillä tulee sitäkin tehtyä.

Kanahaukanpoikaset pesässä, vasemmalla koiras, oikealla naaras.

Haukkojen lisäksi ollaan kierrelty lähinnä ystävämme Harrin laittamia leppälinnunpönttöjä ja niistä muutamasta kymmenestä pöntöstä olen pari poikueellista rengastanut - asutusprosentti jäi siis aika pieneksi leppälinnun osalta, tinttejä oli useammassakin pöntössä. Josko tulisi vielä muutama poikue lisää kunhan saavat kakkospesyeensä aluille. Ja niin kauhealta kuin se sinänsä kuulostaakin, niin toivon toki että sieltä myös edes yhden käenpoikasenkin saisin rengasteltua, kuten viimevuonnakin.

Leppälintukoiras

Ihan mukavia leppälintukuviakin sain siinä rengastusten yhteydessä napsittua, taas ole ehtinyt kuin tuon yhden kuvan käsitellä, ei tämä kiire taida hellittää ennenkuin talven pimeinä. :D Ja nyt juhannukseen loppuu meiltä kesälomakin, niin joutuu aamulla/aamupäivällä vielä töitäkin tekemään ennenkuin pääsee takaisin lintupuuhien pariin. Mutta eipä voi sanoa, etteikö lomasta olisi otettu kaikkea irti; valittiin lomaviikot kaikkein kiireisimmän pöllöajan mukaan ja kyllä kannatti, kun ehdittiin niin törkeän hyvin hoitaa kaikki mitä oikeastaan pitikin ja ehkä vielä vähän päällekin. Kelitkin olivat mitä hienoimmat liki koko loman ajan, ettei harmita senkään puolesta. Ja juhannuksesta jäi vielä muutama ylimääräinen lomapäivä käytettäväksi, katsotaan nyt otetaanko ne myöhemmin kesällä käyttöön kiihkeimpien ruskosuo- ja mehiläishaukkarengastusten aikaan vai jätetäänkö sitten vielä myöhemmälle.

Tänä viikonloppuna nautimme silti vielä lomasta täysillä. Kanahaukkarengastusten lisäksi kävimme tänään tosiaan katsomassa tilanteen sarvipöllöjen osalta, kun Mikko sai tiedon poikueesta eräältä lintuja seuraavalta tuttavalta. Pölähdimme pelipaikalle ja siellähän pihanperän rantapuissa sarvipöllölapset kököttelivät. Toki ne täytyi ensin löytää, kun semmoiset reilu kolmiviikkoiset poikaset kiipeilevät jo pesän ulkopuolella kovaa kyytiä. Pesäksi paikallistui vanha komea harakanpesä kattoineen kaikkineen ja poikaset olivat sieltä tehokkaasti levittäytyneet jokainen eri puuhun pesänpuun liepeille. Suhteellisen nopeastihan nuo isolla porukalla saatiin paikallistettua (saimme innostunutta yleisöä tuttavan perheestä ja mökkivieraista) ja eikun Mikko taas kiipeilyhommiin että saatiin pöllölapset alas puista.
2009 rengastin useammankin sarvipöllöpoikueen ja muistelin vähän kauhulla kuinka pirteitä kavereita ne olivat ja niin olivat muuten nämäkin. Kynnet ojossa kaikkeen mistä vaan saattoi kiinni saada ja nokkaakin tuli aivan tarpeeksi. Ai miten niin miksi pidän lauhkeista ja leppoisista varpuspöllönpoikasista enemmän? :D No ei vaan, kyllähän nuokin saatiin siinä sitten tottuneesti sormet verillä rengasteltua ja mittailtua, ja muutamien kuvien kautta sitten pöllönpojat takaisin puuhun.

Siitäkin huolimatta että sarvipöllölapset ovat niin kovin aktiivisia käsiteltyinä, ovat ne, yllätysyllätys, myös aivan törkeän komeita. Punaoranssit, pistävät silmät ja kasvojen musta maski ovat niin hieno yhdistelmä että! Ja kun ne yrittävät piiloutua ja tekeytyä tikuiksi puuhun, että niitä ei huomattaisi~ Luoja miten ihania otuksia (l. Asio otus)! 

Pieni on kaunista

Niinhän siinä sitten kävi, kuten epäilinkin, että blogi jää mm. rengastuskiireiden takia päivittämättä. Hyvä kun on ehtinyt kuviakaan välissä siirrellä kortilta koneelle että saa tilaa uusille kuville. Ei puhettakaan että ehtisi kuvia käsitellä tai päivittää blogia - ja pelkkiä kuvapäivityksiähän en tässävaiheessa halua tehdä.

No, josko tässä ehtisi jotakin väliin raapustella. Teen varmaankin pari-kolme kokoomapäivitystä aiemmista tapahtumista kuvineen kunhan kerkeän. Josko nyt yrittäisin vain pitää homman tästälähtien ajantasalla edes jossainmäärin. Pahoitteluni hiljaiselosta!
__________________________________________

 Olkoon tämä nyt sitten lempilajilleni, varpuspöllölle, omistettu postaus, sillä tänään oli todennäköisesti viimeiset varpuspöllöjen poikasrengastukset tältä vuodelta. Vähän tuntuu haikealta, mutta eipä tässä onneksi tekeminen ehdi loppua - seuraavaksi voin keskittyä rengastelemaan leppälintuja ja mahdollisesti käkiä, sekä sarvipöllöjä. Ja toki kuljen luonnollisesti mukana liki kaikilla Mikon rengastuksilla. Mutta takaisin varpuspöllöön...

Varpuspöllö on tosiaan minulle se ykköslaji rengastuksien saralla ja toki muutenkin - mokomat pikkupöllöt ovat varastaneet sydämeni täysin. Varpuspöllönpönttöpaikkoja hoidossani on tällähetkellä noin 400 ja tänä vuonna 25:ssä oli pesintä. Myyrähuippua ei ole ollut sitten vuoden 2009, joten sen jälkeiset vuodet ovat olleet varpuspöllöjen (ja toki muidenkin myyränsyöjien) pesintöjen kannalta joko huonoja tai keskinkertaisia. Uutta huippuvuotta innolla odotellessa~

Varpparinaaraan siivenmittausta.

Tänään kävimme rengastajakolleegan poismenon vuoksi hoitooni siirtyneitä varpuspöllöpaikkoja jälleen läpi Ikaalisista. Kävimme viikko sitten maanantaina siellä ensimmäisen tarkastusreissun ja nyt sitten vielä toisen, kun yhdellä kertaa ei kaikkia paikkoja ehdi millään käymään läpi. Kyseisillä paikoilla emme ole ikinä käyneet, joten koordinaattilistan perusteella lätkittiin ensin kotosalla kartalle pisteitä pönttöpaikoista ja paikanpäällä se olikin aika suunnistamista ensin että osasimme ajaa oikealle paikalle ja sitten pöntöt piti vielä löytää maastosta. Onneksi "varpuspöllörengastaja varpuspöllörengastajan tuntee", eli aika helposti oli useinkin pääteltävissä pönttöjen sijainti metsässä kun mietti mihin ne itse laittaisi.

Pesintöjä kertyi sieltä suunnalta vain kaksi, yksi molemmilla reissuilla, mutta onneksi tätä harmistusta paikkasi vähän se, että molemmilta paikoilta sain kuitenkin naaraankin kiinni ja toisessa pöntössä oli kahdeksan poikasta. Tällaisena vuonna kahdeksan poikasta on aika hyvin, kun vuoden poikaskeskiarvo pyörii noin viidessä poikasessa.

Seitsemän isoa poikasta.

Varpuspöllö on onneksi siitä aika kiitollinen laji, että poikaset pysyvät pöntössä lentokykyisiksi asti - monien muiden pöllöjen poikaset hyppivät pöntöstä vielä lentokyvyttöminä menninkäisinä, jotka sitten kiipeilevät kynsineen, nokkineen ja siipineen puihin odottamaan siipien kantamista. Pitempään pöntössä viihtyminen jättää enemmän pelivaraa aikataulujen suhteen, kun kaikkialle ei ole yhtäaikaa hirveä hoppu että poikaset ehtii vielä rengastaa pöntöstä. Varpuspöllönpoikasia kun pystyy rengastamaan reilun viikon ikäisestä noin neliviikkoisiksi asti pöntöstä, saan ottaa vähän rennommin niiden suhteen. :D

Hieman jäi näin varpuspöllösesongin loputtua harmittamaan, etten saanut koiraita kiinni niin paljon kuin olisin toivonut. Yritystä oli kyllä, mutta laihaksi jäi loppusaldo, vain kaksi kiinnisaatua koirasta tänä vuonna. Ensimmäisenä rengastusvuotenani napsin koiraita kiinni muistaakseni 11.. Toki aina olisi voinut yrittää enemmän ja olla kärsivällisempi kun koirasta ei vaan näy eikä kuulu, mutta koska tunnetusti olen hätähousu ja kärsimätön tyyppi, mielummin huitelen jo uusilla paikoilla kuin kyttään useita tunteja yhdellä paikalla koirasta. Toki aikataulut ja ihan kiirekin vaikuttivat asiaan, mutta taisin olla myös vähän laiska, myönnettäköön. Ensi vuonna yritän skarpata taas koiraidenkin suhteen, lupaan!

Suljintakin on varpuspöllöihin liittyen rääkätty viimeaikoina urakalla, täytyyhän sitä nyt lempilajistaan saada paljon kuvia ja yrittää aina vain parempia otoksia, saada erilaisia taustoja, ilmeitä ja olemuksia tallennettua. Kuusimetsien hämäryys tuo usein pienen haasteen kuvaamiseen, kuten sanottu tuo 7D:n kohinansieto ei ole kummoinen. Suljinajat täytyy pitää välillä hyvinkin hitaina, että saa tarpeeksi valoa kuviin ja se taas altistaa sitten heilahduksille ja muulle epäterävyydelle kun taas jääräpäisesti kuvaan käsivaralta ilman monopodia (en jaksa kanniskella sitä jatkuvasti, hah). Onneksi Sigman kuvanvakaaja pelastaa! Josko joitakin otoksia vielä irtonaisina tähän jatkoksi.