Ruskislapsia

Eilen oli taas ruskosuohaukkareissua tiedossa. Samanmoista meininkiähän se oli hyvin pitkälti kuin viimekerrallakin, tosin sillä erotuksella että ruskiksen pesä poikasineen peräti löytyi!

Saatiin eräiltä pesäkaislikon tuntumassa asuvilta venettä lainaksi, johon iskettiin Harrin sähköperämoottori (on muuten kätevä ja hiljainen peli!) ja eikun matkaan. Vene oli kohdekaislikkoon nähden 'väärällä' puolella niemeä parkissa, joten hurruuteltiin hissuksiin koko kapea, mutta pitkä niemi ympäri. Jos vene olisi ollut toisella puolella, olisimme päässeet muutaman kymmenen metrin liikahtamisella veden poikki.. Noh, tälläkertaa näin. Eeikä se sinänsä haitannut, veneily on ihan mukavaa ja saattaahan siinä löytyä vaikka kuvattavaakin matkalla! Kuikkapari pyörähteli jonkunmatkan päässä kun lähdimme rannasta liikkeelle, mutta muutoin lähinnä silkkiuikkuja, kalatiiroja sekä harmaa- ja kalalokkeja hääräili poikasineen paikalla. Kauempana järvellä istuskeli kivellä myös yksinäinen merimetso.

Harmaalokki. Tässä on värit jotenkin ihan poskellaan, mutta olkoot..

Järvellä tuuli sen verran, että kuvaaminen oli aika haasteellista veneen keinuessa laineiden mukaan. Viime reissulla oli vallan tyyntä ja kuvaaminen onnistui varsin näppärästi. Kyllähän nytkin ihan ok ruutuja tuli, mutta joukossa oli niitäkin jossa näkyi vain kiveä ja linnun jalat sen seisoessa kivellä tai vaihtoehtoisesti pelkkä päälaki. :D Eipä tuossa keinumisessa olisi monopodikaan juuri auttanut, kun alkuun ehdin harmitella että olin taas jättänyt sen ottamatta mukaan.

Pääsimme siinä sitten kaislikolle ja lykättiin jostakin kohtaa vene kaislojen sekaan, jätkille kahluuhousut jalkaan ja menoksi. Minä jäin taas kiltisti venevahdiksi pyörittelemään peukaloitani. :D Ja toisaalta ihan hyvä että jäin, pesä löytyi ihan hyvänkin matkan päästä siitä mihin veneellä jäätiin, joten soudin sitten veneen lähemmäs. Ha, olen soutanut ties koska viimeksi, mutta ihmeen nöyrästi vene meikäläistä totteli! Parkkeerasin sen lähemmäs pesäpaikkaa, eikä paljon lähemmäksi olisi voinut päästäkään. Harri naureskeli että vetääkö hän veneen vielä siihen pesän viereen, ei nimittäin jäänyt minulle montaakaan metriä talsittavaksi kaislikossa, hyvä jos viisi..

Kahluusaappaat jalkaan ja pesälle! Viisi komeaa poikastahan siellä möllötti. Neljä niistä oli kuulemma ottanut samantien hatkat kun Mikko oli pesälle sattunut, nämä kun välillä lähtevät räpeltämään kaisloja pitkin karkuun kun kokevat että heitä uhataan. Kaikki kuitenkaan saatiin talteen. Mikko rengasti ne sekä alumiinirankaalla että muovisella lukurenkaalla. Lukurenkaat ovat mielettömän käteviä, niillä saa paljon todennäköisemmin linnusta kontrolleja kun tarvitsee vain lukea esim. lennosta renkaan lyhyt (tavallisesti 3-4 merkkiä) kirjain-numeroyhdistelmä. Tällöin lintua ei tarvitse pyytää kiinni lainkaan ja se on toki aina hyvä juttu.

Poikaset saatiin rengastettua, mitattua ja punnittua. Sitten alkoi jännä vaihe - poikasten saaminen jäämään pesään, että saan otettua muutaman kuvan. Olosuhteet olivat aika karmaisevat, valo tuli suoraa vastaan, eikä poikasten pakoherkkyyden takia siellä voi paljon lähteä rämpimään ja kiertämään paremmalle puolelle. Niillä olosuhteilla mentiin mitä oli suotu. Vaikka "eipä tässä vuoden luontokuvaa ollakaan ottamassa", kuten meillä on tapana aina sanoa, kun ollaan napsimassa lähinnä tällaisia 'dokumenttikuvia' ja jotakin mitä laitella vain blogiin näytille. Ja tarkoittaen tietysti sitä, ettei se ole niin justiinsa, vaikka aikaansaatu kuva ei paras mahdollinen olisikaan. Onneksi pesä on sen verran matalalla kaislikon suojassa, ettei aurinko päässyt ihan täysillä polttamaan kaikkia valkoisia ja luomaan kaisloista hyvin häiritseviä varjoja. Ihan kelvollinen ja havainnollistava ruskiksen pesäkuva, etten sanoisi.

Kuvat saatiin otettua ja hissukseen hipsittiin se huikea viisi metriä takaisin veneeseen poikasten jäädessä kiltisti pesään. Eikä sitten muuta kuin leveät hymyt naamalla takaisin rantaan. Viisi poikasta on aika hieno määrä ruskosuohaukalle ja mikäpä sitä enemmän lintumiehiä ja -naisia hymyilyttäisi kuin tuommoinen kasa ruskislapsia.

Kalalokinpoikasia.

Paluumatkalla napsittiin muutamia lokkikuvia, niin poikasista kuin aikuisistakin. Yritettiin tiirailla josko merimetsoa vielä näkyisi, ja näkyihän se. Veneen nokka sitä kohti, mutta eihän me päästy lähellekään. Paitsi sain yhden väärintarkentuneen lentokuvan, oi onnea! Tai sitten ei. Mutta eipä sekään jaksanut kauaa harmittaa, kun Mikko kiikaroi meille uuden kohteen kun yksinäinen pikkulokki istui jonkunmatkan päässä kivellä. Hissuksiin liu'uteltiin venettä lähemmäs ja saihan siitäkin muutaman räpsyn otettua. Aallokkoa oli jonkunverran ja pikkuista soutuvenettä laineet keikuttelivat aika tavalla tehden kuvaamisesta taas jännittävää, eikä millään kovin positiivisella tavalla.

Niiin nätti pikkulokki kaiken sinisyyden keskellä. :D

 Pikkulokki otti hatkat ja mekin päätimme jatkaa matkaa rantaa kohti. Lokki tekikin vain pienen kunniakierroksen ja laskeutui sitten samoille kiville joilla se aiemminkin istui. Eipä sitä lähdetty enää häiritsemään, muutamat kuvat saatiin ja sillä hyvä. Ennen rantaa lahdella oli edelleen samat kuikat, mutta niistä en saanut oikein mitään julkaisukelpoista kuvaa aikaiseksi. Vaikka en kyllä rehellisesti voi sanoa pitäväni tämän postauksen muistakaan kuvista. Mutta koska pelkkää tekstiä on tylsä lukea, niin itsekriittisyyteni on pakko joskus taipua. Mutta silti en kykene laittamaan tänne ihan susirumia kuvia, tuollaiset tylsät 'no jaa'-kuvat vielä menettelevät.

Seuraavaan postaukseen yritän kuvien osalta tsempata taas~